Housut pois!
Housut pois! perustuu Oscar-palkittuun elokuvaan The Full Monty. Musikaali kertoo tavallisista duunareista, jotka jäävät työttömiksi telakan lopettaessa toimintansa. Työvoimatoimiston jonossa rapistuvat niin itsetunto kuin miehisyyskin. Paikalliselle klubille salaa livahtaneet kaverukset näkevät naisten hullaantuvan Chippendales-tanssiryhmästä ja päättävät hoitaa raha-asiansa kuntoon perustamalla oman tanssiryhmän. Kaljamahat tai rytmitajun puute eivät ryhmän ponnisteluja haittaa,mutta matkan varrella on monta muuta mutkaa.
Esityksen lämminhenkinen huumori ja koskettavat hetket ovat tehneet Housut pois! -musikaalikomediasta menestyksen maailmalla ja Suomessa.Samppalinnan Kesäteatterin ratkiriemukkaassa versiossa lavalla nähdään mm. Mika Räinä, Panu Vauhkonen, Jani Karvinen, Henry Hanikka, Lauri Ketonen, Pedram Aflatuni, Saara Lehtonen, Veera Railio ja Kristina Vahvaselkä sekä Jussi Vahvaselän johtama musikaaliorkesteri.






