twitterfb

tuulimylly

Turun linnan ja Tuomiokirkon ohella Turulla on kolmaskin tuttu tunnusmerkki - Urheilupuiston kallioilla runsaan vuosisadan seissyt Samppalinnan mylly. Turkulaisille itselleen se on osa Aurajoen arkipäiväisen tavallista maisemaa. Vieraat tarkastelevat sitä kokonaan toisenlaisella katsannolla: heille se on viehättävä ja ainutlaatuinen episodi menneiltä ajoilta keskellä modernia, toimivaa kaupunkia.

Samppalinnan mylly on viimeinen - ja komein - siitä satapäisestä tuulimyllyparvesta, joka aikanaan kohosi Aurajoen kaupungin kukkuloilla, Puolalanmäellä, Ryssänmäellä, Parkinmäellä, Kerttulinmäellä ja Vartiovuorenmäellä. Valtaosa niistä oli vähäisiä kotitarvemyllyjä, joissa Turun porvarit jauhattivat kaupungin laidoilla sijainneiden laajojen viljapeltojensa sadon jauhoiksi ja ryyneiksi. Näiden pikkumyllyjen rinnalla Samppalinnan mylly oli mittava laitos, hyvällä syyllä sitä voitiin pitää teollisuuslaitoksena.


Myllyn rakennutti laivuri Juho Antinpoika, joka aikansa maailman meriä purjehdittuaan päätti jäädä maihin ja kokeilla kokonaan uutta ammattia. "Nöyryydellä ja alamaisuudella" hän jätti Turun maistraatille anomuksen tuulimyllyn rakentamiseksi "Luostarinmäelle kolmannen kaupunginosan kolmannen ja neljännen korttelin väliselle alueelle". Lupa myönnettiin ja syksyllä vuonna 1859 aloitettiin rakennustyöt Saksassa laadittujen piirustusten mukaan ja ruotsalaisen rakennusmestari Rönnqvistin johdolla. Seuraavan vuoden huhtikuussa komean nelikerroksisen mamsellimyllyn siivet olivat valmiina pyörittämään kaikissa neljässä kerroksessa sijanneita kivipareja. Ja valmiina oli myös Juho-laivurin suuri asuinrakennus myllyn vierellä, yhdeksän asuinhuonetta, kyökki, eteinen ja leivintupa.


Mylly-yrityksestä ei muodostunut niin tuottoisaa kuin Juho Antinpoika oli mielessään laskeskellut. Kuollessaan vuonna 1866 hän oli pahasti velkaantunut, ja palvelusväen palkatkin olivat maksamatta monen vuoden ajalta. Juho Antinpojan jälkeen mylly siirtyi laivuri Adolf Tengströmille, joka vuokrasi myllyalueen kaupungilta ja lupautui huolehtimaan tontin kaunistamisesta istuttamalla sille vuosittain 25 lehtipuuta. Luottavaisin mielin lähti Tengström liikkeelle ja teki kaupungin kanssa 50 vuoden vuokrasopimuksen. Edeltäjänsä tapaan hänkin pettyi pahan kerran. Sillä jo 1880-luvulla myllyllä oli jälleen uudet isännät. Nordström ja Lundgren -nimiset. Toinen heistä oli mylläri, toinen leipuri ja heidän aikanaan mylly koki lyhyen kukoistuksensa. He eivät tyytyneet vain jauhamaan viljaa, vaan perustivat Juho Antinpojan rakennuttaman asuintalon tiloihin leipomon. Se erikoistui laivaleivän eli kyrsän tuottamiseen, jonka ohella leipomossa valmistettiin piparkakkuja. Samppalinnan piparkakut lienevät vieläkin vanhimman turkulaispolven muistissa.


Samppalinnan myllyn toiminta jäi lyhyeksi, sillä jo vuosisadan vaihteessa sen siivet seisahtuivat lopullisesti. Tuolloin oli myllyn omistajana luutnantti Johan Christian Thomé, joka edeltäjiensä tapaan oli jatkanut myllymäellä myös leipomotoimintaa. Hän joutui pysäyttämään myllyn sen takia, ettei hänellä ollut varaa uusia neljän vuosikymmenen kuluessa pahasti rapistuneita myllynsiipiä. Oma osuutensa myllytoiminnan päättymiseen Samppalinnanmäellä oli varmasti myös Halisten ja Vähä-Heikkilän suurilla myllyillä, joiden kanssa Thomén yritys ei enää jaksanut kilpailla. Leipurinliike jatkoi vielä muutaman vuoden, mutta Thomén kuollessa vuonna 1903 senkin toiminta loppui. Ja näin siirtyivät Samppalinnan kyrsät ja piparkakut lopullisesti historiaan. Myllyn jauhoja kaupattiin tiettävästi vielä myöhemminkin - perimätiedon mukaan niitä myytiin Turun kauppatorilla vuosina 1904-05.


Thomén perikunta myi myllytontin vuokraoikeuden Eschnerin vapaasairaalasäätiölle, jonka oli tarkoitus rakentaa tontille sairaala. Säätiö oli perustettu vuonna 1853 vain 48-vuoden iässä kuolleen Carl Gustaf Eschnerin testamenttivaroin - Eschner oli näet testamentissaan määrännyt omaisuutensa käytettäväksi sellaista sairaalaa varten, jossa olisi 50 vapaapaikkaa köyhiä turkulaisia varten. Mutta sairaalaa ei myllytontille koskaan rakennettu, sillä inflaatio söi Eschner-säätiön varat ja kaiken lisäksi vuonna 1916 todettiin, että myllytontti oli sopimaton sairaalaa varten.

Lähes koko tämän vuosisadan ajan mylly on siis saanut seistä toimettomana Urheilupuiston kallioilla. Kaupungin kaunistamisesta huolehtineen Petreliuksen säätiön varoin myllylle rakennettiin uudet siivet, mutta juuri muita uudistuksia vanhus ei sitten näiden vuosikymmenien mittaan ole kokenutkaan. Viime vuosina on kesäteatteri tuonut vanhan myllyn tienoille uutta toimintaa ja eloa, pohjakerros ja myllärin rakennus ovat kesäteatterin käytössä, mutta muutoin mylly elää hiljaiseloa. Onhan sille toki suunniteltu käyttöä, on mm. puhuttu sen kunnostamisesta ulkoilmakahvilaksi. Mutta nuo hankkeet ovat jääneet pelkäksi puheeksi, määrärahojen puute on estänyt käytännön toimet.

Nyt alkaa olla viimeinen hetki laatia suunnitelmat ja löytää määrärahat myllyn säilyttämiseksi, koska vuosikymmenet ovat purreet vanhaa puuta ja pärettä armottomasti. Turun kaupunki onkin 2010-luvulla tehnyt joitakin korjaustoimenpiteitä myllyssä.